Nyt täytyy aluksi tehdä tunnustus; julkisuudesta tuttu kirjailija Jari Tervo ei ole koskaan miellyttänyt minua persoonana. En minä häntä ihmisenä tunne, mutta julkisuuskuvansa perusteella ja esiintymistensä kautta minulle välittyy kuva näsäviisaasta, omahyväisestä ja nirppanokkaisesta herrasta, joka on itse itsensä nostanut kansakunnan kaapin päälle.
Kirjailijan julkisuus on tietysti vähän kaksiteräinen miekka. Myydäkseen kirjoja on enemmän kuin toivottavaa esiintyä messuilla, naistenlehdissä, televisiossa jne., mutta siinä on omat riskinsä. Ja lukijathan sen lopulta päättävät, kenestä tykkää ja kenestä ei. Minä taidan Tervon kohdalla kuulua vähemmistöön, sillä Uutisvuotoa seuraa joka lauantai satojatuhansia katselijoita ja taitaapi Tervon kirjat kuulua Suomen ostetuimpien listallekin. Minulle hän ei kolahda, enkä tunne siitä edes huonoa omaatuntoa - kaikki vaan ei ole kaikille.
Otin junalukemiseksi matkalle Jekaterinburgista Krasnoyarskiin Jari Tervon kirjan Layla. Kirja oli päätynyt minulle jo pari vuotta sitten äitini kerrostalon lehti-ja kirjahyllystä. Ajattelin tuolloin, että ihan Tervo-yleissivistykseksi lukaisen sen joku päivä. Tuota päivää ei koskaan Suomessa tullut vastaan ja nyt nappasin sen mukaani junareissulle, kun ajattelin ettei junassa ole mahdollista päästä kirjaa pakoon ja voin sen hyvillä mielillä myös jättää kiertämään Trans-Siberian-rataa.
Layla on siis ensimmäinen kirja Tervolta, jonka olen koskaan lukenut. Ja etukäteen suhtauduin siihen suurella varauksella, mutta ei se huono kirja ollut ollenkaan. Ei minusta suurta Tervo-fania tämän kirjan myötä tullut, mutta voinpa joku kaunis päivä lukea häneltä jotain muutakin.
Layla kertoo 15-vuotiaan Turkin kurdin tarinan Istanbulin laitamilta Helsingin Liisankadulle ja takaisin kotiin. Kirjaan liittyy kunnian palauttamista, kurdilaisia perinteitä, prostituutiota, ihmissalakuljetusta, ministerin murha, paritusta, kebabia, skinejä, uskonnollista heräämistä, venäläisiä nahkatakkimiehiä, alkoholismia ja vaikka mitä muuta. Kuulostaa sekaiselta sopalta, mutta jolloin kumman konstilla (lue: kirjailijan taitavuudella) Tervo saa aikaiseksi kiinnostavan kertomuksen, jota ei malta laskea käsistään. On totta, että osa juonen käänteistä on ennakoitavissa, mutta ainakin minua hämmästytti useaan otteeseen, kuinka paljon kirjailija on ottanut selvää esim. kurdilaisista tavoista - tai ellei ole, niin minuun ainakin upposi kuuman voiveitsen lailla.
Kirjassa on paljon henkilöhahmoja, kun tietysti liikutaankin koko Euroopan alueella, mutta hyvin tyypitellysti lähes jokainen edustaa vain yhtä ominaisuutta. Tämä auttaa pitämään kertomuksen kasassa ja päähenkilöt hahmotellaankin sitten hieman monipuolisemmiksi. Laylan ääni jää kirjassa melko vaimeaksi, kenelläpä viisitoista kesäisellä nyt niin kovin paljon sanottavaa olisi ja varsinkin tällaisella kurditytöllä, joka on elänyt koko elämänsä kodin suojelevassa/vahtivassa ilmapiirissä. Kiinnostavimpia hahmoja minusta kirjassa olivat alkoholisti-prosti Helena ja Laylan "isosisko" Tamara. Helenasta luin suurta äidinrakkautta ja uhrautuvaisuutta, vaikka itseään myymällä lapselle yhteishuoltajuus. Helenasta olisi halunnut lukea enemmänkin; miksi ajautunut alkoholistiksi? millainen historia hänellä on ollut? mitä hän on tehnyt aiemmin? onko todellakin huoraksi ryhtyminen hänen ainoa vaihtoehtonsa? Tamara on mielestäni kadehdittava tyyppi, näitä reippaaksi selviytyjätyypeiksi syntyneitä. Turkkilainen orpokoti ei luonnollisesti anna maailman parhaita elämän eväitä, mutta niillä mitä on saatu, Tamara tekee parhaansa. Ja hänellä on sydän paikallaan.
Ainoa hahmo, josta en tuntunut saavani kiinni oli filosofian ylioppilas Mika Jaussi. Huorissakäyvä "suuri ajattelija", joka maahanmuuttajavastaisena päätyy traagiseen tekoon ja kääntyy lopussa Allahin puoleen. Tyyppi oli vastenmielinen ja minusta lievästi epäuskottava, enkä ihan ymmärtänyt kirjan loppuun viritettyä rakkaustarinaa. Varmasti tällaisia "Mikoja" on huolestuttavan paljon pääkaupunkiseudullakin, mutta tätä Laylan runsaudensarvea olisin ehkä tästä päästä lähtenyt karsimaan.
Kaiken kaikkiaan Tervo on kirjoittanut näppärän kirjan kulttuurien kohtaamisesta. Me emme voi mitään sille, että kaduillamme kulkee yhä enemmän erivärisiä ihmisiä erilaisissa tamineissa, mutta miksi pitäisikään voida? Eikö meissä suomalaisissakin ole "kunniamurhaajia", joiden tapot vaan puetaan humalan kaapuun (Tervon vertaus)? Eikö ihmisyys ole kuitenkin tärkeintä ja anteeksianto kaikenlaisen yhteiselon perusta? Melkoisen raaka ja -ehkä- brutaalikin kirja päättyy minusta ihmisyyteen uskovasti ja Tervo kirjoittaa auringon verenpunaiselle taivaalle.
Jari Tervon Layla - kirjalla kuittaan Kirjan vuosi 2015 - lukuhaasteesta kohdan 23. kirja, jonka luet päivässä.
Kukkahattusetä kiittää ja naukkailee cappuccinoa Irkutskissa.
 |
| Jari Tervo: Layla WSOY 2011 |
Layla on siis ensimmäinen kirja Tervolta, jonka olen koskaan lukenut. Ja etukäteen suhtauduin siihen suurella varauksella, mutta ei se huono kirja ollut ollenkaan. Ei minusta suurta Tervo-fania tämän kirjan myötä tullut, mutta voinpa joku kaunis päivä lukea häneltä jotain muutakin.
Layla kertoo 15-vuotiaan Turkin kurdin tarinan Istanbulin laitamilta Helsingin Liisankadulle ja takaisin kotiin. Kirjaan liittyy kunnian palauttamista, kurdilaisia perinteitä, prostituutiota, ihmissalakuljetusta, ministerin murha, paritusta, kebabia, skinejä, uskonnollista heräämistä, venäläisiä nahkatakkimiehiä, alkoholismia ja vaikka mitä muuta. Kuulostaa sekaiselta sopalta, mutta jolloin kumman konstilla (lue: kirjailijan taitavuudella) Tervo saa aikaiseksi kiinnostavan kertomuksen, jota ei malta laskea käsistään. On totta, että osa juonen käänteistä on ennakoitavissa, mutta ainakin minua hämmästytti useaan otteeseen, kuinka paljon kirjailija on ottanut selvää esim. kurdilaisista tavoista - tai ellei ole, niin minuun ainakin upposi kuuman voiveitsen lailla.
Kirjassa on paljon henkilöhahmoja, kun tietysti liikutaankin koko Euroopan alueella, mutta hyvin tyypitellysti lähes jokainen edustaa vain yhtä ominaisuutta. Tämä auttaa pitämään kertomuksen kasassa ja päähenkilöt hahmotellaankin sitten hieman monipuolisemmiksi. Laylan ääni jää kirjassa melko vaimeaksi, kenelläpä viisitoista kesäisellä nyt niin kovin paljon sanottavaa olisi ja varsinkin tällaisella kurditytöllä, joka on elänyt koko elämänsä kodin suojelevassa/vahtivassa ilmapiirissä. Kiinnostavimpia hahmoja minusta kirjassa olivat alkoholisti-prosti Helena ja Laylan "isosisko" Tamara. Helenasta luin suurta äidinrakkautta ja uhrautuvaisuutta, vaikka itseään myymällä lapselle yhteishuoltajuus. Helenasta olisi halunnut lukea enemmänkin; miksi ajautunut alkoholistiksi? millainen historia hänellä on ollut? mitä hän on tehnyt aiemmin? onko todellakin huoraksi ryhtyminen hänen ainoa vaihtoehtonsa? Tamara on mielestäni kadehdittava tyyppi, näitä reippaaksi selviytyjätyypeiksi syntyneitä. Turkkilainen orpokoti ei luonnollisesti anna maailman parhaita elämän eväitä, mutta niillä mitä on saatu, Tamara tekee parhaansa. Ja hänellä on sydän paikallaan.
Ainoa hahmo, josta en tuntunut saavani kiinni oli filosofian ylioppilas Mika Jaussi. Huorissakäyvä "suuri ajattelija", joka maahanmuuttajavastaisena päätyy traagiseen tekoon ja kääntyy lopussa Allahin puoleen. Tyyppi oli vastenmielinen ja minusta lievästi epäuskottava, enkä ihan ymmärtänyt kirjan loppuun viritettyä rakkaustarinaa. Varmasti tällaisia "Mikoja" on huolestuttavan paljon pääkaupunkiseudullakin, mutta tätä Laylan runsaudensarvea olisin ehkä tästä päästä lähtenyt karsimaan.
Kaiken kaikkiaan Tervo on kirjoittanut näppärän kirjan kulttuurien kohtaamisesta. Me emme voi mitään sille, että kaduillamme kulkee yhä enemmän erivärisiä ihmisiä erilaisissa tamineissa, mutta miksi pitäisikään voida? Eikö meissä suomalaisissakin ole "kunniamurhaajia", joiden tapot vaan puetaan humalan kaapuun (Tervon vertaus)? Eikö ihmisyys ole kuitenkin tärkeintä ja anteeksianto kaikenlaisen yhteiselon perusta? Melkoisen raaka ja -ehkä- brutaalikin kirja päättyy minusta ihmisyyteen uskovasti ja Tervo kirjoittaa auringon verenpunaiselle taivaalle.
Jari Tervon Layla - kirjalla kuittaan Kirjan vuosi 2015 - lukuhaasteesta kohdan 23. kirja, jonka luet päivässä.
Kukkahattusetä kiittää ja naukkailee cappuccinoa Irkutskissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti