BEAUTY HURTS

Oksasen Sofista on tullut suomalaisessa kirjallisuudessa jo lähes ikoni; hänellä on mielipide kaikkeen ja niitä häneltä myös kysytään. Oksanen on löytänyt oman äänensä täkäläisessä kirjallisuudessa ja näyttävien mainoskamppanjoiden myötä hänen kirjansa myös myyvät näinä kirjoille jokseenkin haastavina aikoina. Sofi Oksanen on tuonut kirjamaailmaan myös uudenlaista brändäystä - kirjailijan on tultava ulos kammiostaan ihmisten ilmoille ja kehitettävä kiinnostavaa sanottavaa itsestään sekä teoksistaan. Minusta tuossa on jotain raikasta ja virkistävää - kirjailija voi myöskin olla idoli ja esikuva, eikä välttämättä loukossaan luova introvertti, jota voidaan nähdä ainoastaan yön pimeinä tunteina mahdollisesti Kosmoksessa punaviinin äärellä humaltumassa.

Stalinin lehmät
Sofi Oksanen
Bazar Kustannus
pokkari 2007

Mistä kaikki alkoi?

Olipa kerran suomalainen rakennusmies ja virolainen nainen, jotka rakastuivat Viru-hotellin  rakennustyömaan varjossa. Pariskunta meni naimisiin Neuvosto-Venäjän aikana ja valtaisan byrokratian jälkeen nuorikko pääsi muuttamaan sysi-Suomeen. Ja täällä alkoi salailun ja häpeän kulttuuri. Kehenkään ei Suomessa pidetty yhteyttä, eikä omista taustoistaan hiiskuttu kenellekään, koska kuka tahansa voi olla neuvostoliittolainen vakooja ja odottaa vain oikeata hetkeä iskeä. Paljastumisesta saattoi seurata palautus Neuvosto-Viroon, jos kävisi hyvin ja jos huonommin, niin menolippu Siperiaan saattoi olla edessä. Ainoan valon nuorikon elämään tuo säännölliset matkat sukuloimaan Suomenlahden toiselle puolelle, joita niitäkin valvottiin tiukasti ja matkoihin sisältyi paljon paperihommia.

Tähän perheyhteisöön syntyi Anna. 70-luvun Suomeen, jossa Viro oli pahalta haiseva Takapajula. Siellä suomalaiset rakennusmiehet kävivät leikkimässä miljönääriä, harrastamassa vapaata maksullista seksiä ja juomassa halpaa viinaa. Ja kaikki virolaiset naiset olivat huoria. Katariina - Annan äiti - vannotti tytärtään olematta paljastamatta taustaansa, koska se löisi leimansa koko perheeseen ja vaikuttaisi tyttären tulevaisuuteen väistämättä. Tämän salailun myötä Anna ei saa elämäänsä hallintaan ja sairastuu syömishäiriöön, jotta pystyisi kontrolloimaan ainakin jotain elämässään. Voisi tuntea olevansa vapaa edes jollakin elämän osa-alueella - vapaa kurittamaan ruumistaan ja muokata siitä juuri halutunlainen.

" ANNA ON VAPAA KAIKISTA KARSINOISTA! ANNAN VOI MÄÄRITELLÄ VAIN ANNA ITSE! ANNASTA SE ON KAIKKEIN PARASTA JA TÄRKEINTÄ LAIHTUMISESSA. SILLOIN VOI TUNTEA OLEVANSA JUMALA! "

Stalinin Lehmät on kiinnostava ja sujuvasanainen teos Viron lähihistoriasta ja yhden nuoren tytön/naisen kamppailusta valtaisan Neuvostoliiton varjon alta kohti hyväksyntää ja vapautusta. Kirjaa lukisi mielellään Sofi Oksasen omaelämänkertana (Viro-tausta, syömishäiriö…), mutta totuus ei varmasti ole ihan näin simppeli. Joku viisas on joskus sanonut, ettei voi kirjoittaa mistään, mitä ei itse tunne - jotain tällaista varmaan on tapahtunut myös tässä kirjassa. Oma henkilöhistoria on toiminut innoittajana, mutta kirjailijan vapaudella sivuihin on lisätty rönsyjä ja dramatiikkaa. Oksasella on kynä hallussaan jo tässä esikoisteoksessaan. Äidin häpeä, isän loppumattomat työmatkat Neuvostoliittoon (ja myöhemmin Venäjälle), Viron kamppailu kohti itsenäisyyttä, painontarkkailu ja valtaisat ruokavuoret, jotka myöhemmin oksennetaan posliiniseen valtaistuimeen tuntuvat joko hyvinkin omakohtaisilta tai mielettömän mielikuvituksen tuotoksilta. Annan häpeässä on jotain hyvinkin tuttua, sanotaanhan Suomea häpeän kulttuurin maaksi. Mistä ei voida puhua, sitä sopii hävetä…ja miten paljon täällä on erilaisia sairauksia, yksinäisyyttä ja ennen aikaiseen hautaan päätyneitä kohtaloita, koska häpeän taakka on liian raskas kantaa. Anna haluaa valita toisin ja siitä alkaa hänen hidas toipumisensa.

"ANNASTA TULI TYTTÖ, JOKA EI HÄVENNYT MITÄÄN, VAIKKEI MITÄÄN MUUTA OLLUTKAAN KUIN HÄPEÄÄ JA HILJAISUUTTA, HÄPEÄN HILJAISUUTTA JA HILJAISUUDEN HÄPEÄÄ."

Kirjassa oli mukavaa, ettei se asetu kenenkään puolelle. Viro ei näyttäydy pahana, eikä Suomi lottovoittajien maana; kumpaakin käsitellään tasapuolisesti. Ja minusta on kiehtovaa, että Annalle (joka kuitenkin on suomalainen) Viro näyttäytyy kesäisenä onnelana, jossa voi olla enemmän oma itsensä vaatteita myöten, ei tarvitse pukeutua lättäpohjaisiin kenkiin ja tuulipukuihin niinkuin täällä kotimaassa, voi enemmän olla nainen. Onkohan tosiaan niin, että osa kulttuuriperimäämme on koodattu geeneihimme ja huolimatta asuinpaikastamme - olipa se sitten Togo tai Alaska - niin me suomalaiset kulkisimme toppatakeissa ja tennareissa kaikilla maailman tantereilla?!

Kuvituksena pari teosta Kashi Art Gallerysta, Fort Kochi, Intia.