sunnuntai 22. tammikuuta 2017

AKVARELLEJA ENGELIN KAUPUNGISTA

Akvarelleja Engelin kaupungista
Jukka Viikilä
Gummerus 2016

Voi Jeesus…sanoa nyt tästäkin kirjasta jotakin viisasta ja puhuttelevaa - jaaha, saas nähdä mitä tällekin arkille sitten taas tallentuu…
No ensinnäkin tykkäsin kirjan muodosta - päiväkirjamainen (tai tässä tapauksessa kai yökirjamainen) lähestymistapa oli mielestäni sangen mukava ja oli erityisesti mun tapaiselle lukijalle passeli, koska merkinnät päiviltä olivat lyhyitä, eikä tarvinnut keskittyä mihinkään pitkiin kaariin. Ja tietysti tällaisessa tyylissä on jonkunlainen tirkistelyn mahdollisuus, jos ajatellaan, että päiväkirjaan merkitään syvimmät tunnot ja aidoimmat fiilikset tapahtuneesta, joita ei ole muiden silmille tarkoitetukaan - joo, ja ymmärsin kyllä, ettei nämä merkinnät ole Engelin autenttisia tunnelmia…

Viikilän kieli on kaunista ja luulenpa, että vaatisi toisenkin lukukerran, että kaikenlaiset kielelliset nyanssit pääsisivät oikeuksiinsa. Mutta yhden lukukerran jälkeen nautin joistakin merkinnöistä - esim.” Elämä on kiireinen harjoitus, kaikki asiat kohdataan vain kerran. Varsinaista kertaa ei  tule.”, mutta luvattoman moni päivä jäi ”ilmaan roikkumaan” eli en juurikaan ymmärtänyt kirjoittajan tarkoitusperiä. Ja unien kirjaaminen on mulle aina ollut ”traumaattista”; en juurikaan välitä kenenkään unikuvauksista, eikä Engel tuonut tähänkään mitään muutosta.

Kiinnostavaa oli tietysti lukea, miten tämä Helsingin ydinkeskusta sai joskus kauan sitten alkunsa ja millaista kaupunkia tästä oikein ajateltiin. Ehkä johtuen konkretiasta, niin nautin eniten kirjassa näistä Helsingin kuvauksista ja siitä, miten kallioiseen ja kylmään maahan päätettiin rakentaa jotakin niin kreikkalaista, kaunista ja ainutlaatuista. Luulenpa hyvinkin, että katselen seuraavalla kerralla Tuomiokirkkoa ja sen ympäristöä vähän erilaisilla silmillä. Viikilä onnistuu mielestäni hienosti kuvailemaan rakennustöiden hankaluuksia, suomalaisten takapajuisuutta ja ankaran ilmaston mukanaan tuomia esteitä. 

Engel itse jäi kirjasta mieleeni suhteellisen raskaana, yksinäisenä ja murheellisena arkkitehtina. Minulle jäi tunne, että työ oli hänelle kaikki kaikessa - ammatillinen ylpeys sekä perheen elanto. Engel jäi lukemisen jälkeenkin mulle vähän vieraaksi hahmoksi, enkä kovin hyvin päässyt hänen persoonaansa käsiksi. Toki hän kirjassa näyttäytyykin enemmänkin työnsä kautta, mutta mikä loppujen lopuksi oli hänen suhteensa esim. vaimoonsa - vaklasi häntä kuoroharjoituksista, mutta vaimon kuoleman jälkeen kaipasi häntä kovin tai sairaalloiseen tyttäreensä Emilieen - ääneen lukeminen väsytti, mutta ilmeisesti orastava romanssi torpattiin isän taholta. Engelistä ei jäänyt kovinkaan positiivista mielikuvaa, vaan enemmänkin kateellinen, kilpailuhenkinen ja omaa erinomaisuuttaan esille tuova, pedantti mies, joka olosuhteiden pakosta oli heitetty tänne raukoille rajoille. Toki mielenkiintoisen lisänsä hahmoon ja koko Engelin perheeseen toi kaipuu kotiin Berliiniin - väliaikaisen muuttuessakin pysyväksi olotilaksi ihminen kuitenkin sopeutuu vallitseviin olosuhteisiin ja alkaakin kotiutua ympäristöönsä paremmin ja istuttavansa vaikka puutarhan tänne Härmän perukoille saadakseen jotain iloa ja esteettistä riemua.

Olisin halunnut tykätä tästä kirjasta paljon enemmän kuin lopulta pidin. Lukeminen oli aluksi kovin takkuista, enkä millään tahtonut päästä ”sisälle kirjaan”. Tällainen sanataide tai -kikkailu ei ole kovinkaan makuuni ja siihen vielä yhdistettynä historiallinen aihe, niin se on itelleni yleensä sellainen punainen vaate. Lueskelin kirjaa välillä kuppiloissa Söulissa ja sitten pidin taas taukoa - luin välissä ihan huikean kirjan, Man Booker International 2016 palkitun kirjan, korealaisen Han Kangin The Vegetarian (ilmestyy suomeksi keväällä 2017), VAHVA SUOSITUS!! - ja jatkoin kirjan loppuun täällä Japanissa. Akvarelleja… ei koskaan temmannut mua mukaansa, vaan enemmänkin lukeminen oli pakkopullaa, ehkä päiväkirjamerkinnät jäivät liian fragmentaarisiksi, enkä ymmärtänyt niiden liittymistä toisiinsa ja tästä syystä koko teoksesta jäi vaan kovasti hailakka vaikutelma…tai sitten mä en vaan tykkää akvarelleista.