ELÄMÄNMENOA

Aika hauskaa...kirjan kannessa on kirjailijan nimi paljon suuremmalla fontilla kuin kirjan nimi. Mutta sehän passaa tähän teokseen vallan mainiosti - onhan Pirkko Saision julkaisema kirja itselleni aina tapaus. Ihailen ja kunnioitan Saision kirjallista lahjakkuutta ja teatterin moniosaajuutta sekä yhteiskunnallista aktiivisuutta niin paljon, että en kykene arvostukseltani saamaan sanoja näytölle. Koitan kuitenkin jonkun sanasen tästäkin kirjoittaa.

Pirkko Saisio, Signaali
Kustannusosakeyhtiö Siltala 2014

Signaali on tietoa välittävä ilmiö tai merkki, jolla välitetään tieto lähettäjältä vastaanottajalle. Signaalit voivat olla laadultaan monenlaisia ilmiöitä. Signaali voi olla kertaluonteinen, toistuva tai jatkuva. Vastaanottajien joukko voi olla tarkasti rajoitettu, täysin määrittelemätön tai mikä tahansa näiden väliltä. Signaalit ovat viestinnän perusalkioita.
(Wikipedia)










Signaali on kymmenen kirjoituksen kokoelma, jossa seikkailee Pirkko Saisio tai "Pirkko Saisio", jää lukijan omaan harkintaan, kuinka paljon kirjailijan muisti pettää ja missä vaiheessa Saisio siirtyykin kuvitteelliselle tasolle. Minulle tapahtumien autenttisuudella ei ollut mitään väliä. En kovinkaan paljon askaroinut asian ympärillä - onko tämä tapahtunut oikeasti juuri näin? Enemmänkin hullaannuin Saision kyvystä kirjoittaa itseironisesti rypistyneestä ja paisuneesta pikkutytöstä, jolle elämä on tarjoillut monenmoisia rooleja; hän on äiti, isoäiti, kirjailija, näyttelijä, ohjaaja, kunniatohtori, potilas...Saision kyky kirjoittaa on mielestäni perin visuaalista ja pääni sisällä katselenkin lyhytelokuvia, jossa näyttelee Pirkko Saisio - niminen hahmo eri rooleissa ja erilaisissa kulisseissa. Elokuvien ja näytelmien maailmaan saattaa myös tarinoiden otsikot, jotka on napsittu kaikkien tuntemista (?) klassikoista kuten Viettelyksen vaunu tai Mansikkapaikka.

Signaalin kertomuksissa liikutaan elämän riemuissa ja rypyissä - mieleeni jäivät sekä vanhojen luokkakaverien kuolemat että lapsenlapsen kanssa vietetyt hetket Linnunlaulun sillalla odottaen veturikuljettajan heilutusta. Tai kesäjuhlat ystävien ja tuttavien kanssa pienellä saarella Ahvenanmaalla, jonne ei ehdottomasti saanut kutsua vierailijoita - mahtavaa mummo-anarkiaa! Tai päähenkilön lääketieteelliset tutkimukset selittämättömän sairauden vuoksi. Eli ihan vaan elämänmenoa, josta Saisio ammentaa "kieli poskessa"  kirjaansa materiaalia.

Hulvattomin juttu tapahtuu Tampereella ja liittyy tohtoripromootioon. Täytyy tunnustaa, että moisesta bakkanaalista ei itselläni ollut minkäänlaista mielikuvaa. Saisio kuvailee monipäiväisiä juhlallisuuksia hauskasti ja vähän niin kuin tarkkailijan roolista, vaikka kunniatohtoriksi promotoidaankin. Enpä olisi aavistanut, että vieläkin tuollaisia rituaaleja järjestetään kikapoo-tansseineen ja miekan hiomisineen. Kyl maar määki olisin kovasti kauhiasti ihmetelly Tampereen Keskustorilla, jos lähes sata "hassua hattua" kävelis vastaan. Tämä tohtoripromootio kaikkine juhlallisuuksineen ajattelutti minua perin pitkään. Kuinka paljon meillä on tuollaisia tyhjiä traditioita, tarvitaanko niitä ja miksi?

Saision kirjoitukset liikkuvat "Kenelle kellot soivat" - tarinasta "Nuoruuden suloiseen lintuun". Näiden kertomusten otsikotkin viittaavat elämän koko kirjoon, siihen elämän menoon, joka meille kaikille on täällä annettu. Näissä Signaalin teksteissä on paljon huumoria ja itselle naureskelua, mutta olen myös lukevinani jonkinlaista haikeutta rivien välistä. Tovereita kaatuu viereltä, sairaudet vaanivat koko ajan vanhenevaa kroppaa ja aika kuluu, kelloa ei käännetä taaksepäin. Signaali on kuin  matka muisteloihin, kaikkiin niihin muistamisen arvoisiin hetkiin, jotka ovat muokanneet ihmistä sellaiseksi kuin hän tänään on. 

Vaikka kovasti tykkäsinkin Signaali - kirjasta, niin vielä enemmän olen pitänyt Saision romaaneista. Salaa toivonkin, että nyt kun Signaali on lähetetty ja vastaanotettu, niin Saikki seuraavaksi keskittyisi romaanin kirjoittamiseen. Hänen tasoiselleen kirjoittajalle tällaiset kirjoitusharjoitukset vaikuttavat hippasen välitöiltä ennen sitä seuraavaa suurta teosta. Vai saammeko kokea jonkinlaisen kirjallisen yllätyksen Jukka Larsson/Eva Wein - tyyppisesti - Saisiosta kun ei koskaan tiedä ja hyvä niin!

Kirjan vuosi 2015 - lukuhaasteesta yliviivaan tällä kirjalla kohdat 6. kirja, jonka nimi on yksi sana ja 11. sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota en ole aiemmin lukenut.

Kukkahattusetä kiittää ja varaa lippuja oligarkkien oopperaan Slava!Kunnia.