torstai 22. tammikuuta 2015

A TASTE OF HONEY

Will Schwalbe: Elämän mittainen lukupiiri
suomentanut Kirsi Ohrankämmen
Basam Books 2014

Elämän Mittainen Lukupiiri sisältää paljon itselleni mieluisia teemoja: lukeminen ja kirjat, äiti ja poika-suhde, New York, kuolema ja sen läheisyys, työ kansainvälisessä avustusjärjestössä ja perhe. Kaikkia näitä aihepiirejä käsitellään myös kirjassa, toisia enemmän ja toisia vähemmän. Se on myös sujuvasti kirjoitettu ja ilmestyttyään kirja nousi New York Timesin bestseller - listalle. Minä olisin niin halunnut pitää tästä kirjasta, mutta en lämmennyt sille alkuunkaan - tai ehkä nyt välipalan verran kuitenkin.

Will Schwalben kirja kertoo tositarinan äidistään, joka saa kuulla sairastavansa parantumatonta haimasyöpää. Rankkojen hoitojen odotushuoneessa äiti ja poika perustavat lukupiirin, jossa aikaa tappaakseen ja laatuaikaa viettääkseen keskustelevat lukemistaan kirjoista. Aina välillä kirja piipahtaa Schwalben perheen arjessa ja yhteisissä juhlissa, joissa hyvin käy selville äidin - Mary Annen - voimien ehtyminen. Schwalbet vaikuttavat pintapuolisesti hyväosaisilta New Yorkereilta. Perheessä on musiikki-agenttia, lääkäriä, kirjakustantajaa ja Harvardin opinahjokin tulee mainittua. Kirjailija raottaa syöpäsairauden lisäksi vain hieman heidän elämänsä kipupisteitä; äiti on ollut paljon poissa kotoa matkustaessaan pakolaisjärjestön asioilla ympäri maailmaa, sekä kirjailija Will että hänen sisarensa ovat homoja, työuupumusta, sosiaalista pakkoa ottaa osaa ystävien juhliin ja ylipäätään kulissien ylläpitämistä. Näistä teemoista lukisin mielelläni lisää, ainakin uteliaisuuttani.

Minusta Elämän Mittainen Lukupiiri on hunajainen ja aivan liian makea "elämänkerta" omaan makuuni. Tulee usein mieleen sokeriset Hollywood - elokuvat, jossa näyttelijät ovat vähän liian kauniita, kommellukset hieman liian humoristisia, lihavat ja rillipäät on siirretty sujuvasti avustajarooleihin, konnat saavat ansaitsemansa, lopussa kiitos seisoo jne. Minulla oli lukiessani jatkuva ristiriita faktan ja fiktion suhteen. Takakannesta luin, että kyseessä on "tositarinaan perustuva teos äidin ja pojan kahdenkeskisestä ajasta kirjojen parissa", mutta sängylläni luin "sadunomaista tarinaa hyvästä ihmisestä, joka lopputekstien aikana häipyy visuaaliseen yön hämyyn".

Eniten minua ärsytti Will Schwalben tapa kuvata äitiään. En luonnollisesti ota kantaa siihen, millainen tämä Mary Anne Schwalbe oikeasti oli, vaan siihen, millainen kuva minulle syntyi hänestä poikansa kirjoittamana. Äiti kuvataan kirjassa kuin uudesti syntynyt Neitsyt Maria. Hän on hyvä, ymmärtäväinen, auttaa pakolaisia, hänellä on paljon ystäviä ja kaikki rakastavat häntä; hän on oikeudenmukainen, sairaudessaankin pyyteetön, reipas, huolehtivainen ja haluttu. Vaikka kuolleista ei saakaan puhua pahaa, niin olisin toivonut Mary Anneen rahtusen enemmän lihaa tämän kauniin kuvan sijaan. En ihan tältä istumalta usko, että tämä esimerkillinen nainen oli täydellisyyden ruumiillistuma. Ainakin hänestä olisi tullut mielenkiintoisempi hahmo, mikäli pinnassa olisi ollut muutamia säröjä. Täydellisyys harvoin on kovin kiinnostavaa.

Toki ymmärrän, että kun lapsi kirjoittaa vanhemmastaan kirjan, niin kultaisen keskitien löytäminen ei ole aina ihan helppoa. Usein tämän tyyppisissä kirjoissa liikutaan ääripäissä, joko annetaan siloiteltu ja madonnamainen kuva tai irstaan inhorealistinen tapausselostus, jossa peruspaha on ruumiillistunut tänne oman vanhemman hahmossa. Ehkä tämänlaisissa elämänkerroissa kustannustoimittajan työ nousee tärkeään rooliin. Ulkopuolisen on helpompi siirtää tunteet syrjään ja katsoa käsikirjoitusta objektiivisemmin. Tuntuu, että Lukupiiriä ei ole kustannustoimitettu lainkaan tai sitten minä vain olen kyyninen paska, joka ei halua uskoa täydelliseen hyvyyteen täällä maan päällä.

Toisaalta me ihmiset kaipaamme satuja. Tarvitsemme arjen yläpuolelle nostattavia kokemuksia -kirjoja, elokuvia-, joissa oma tylsä ja tavallinen elämä jää hetkeksi syrjään ja voi uppoutua valkoisella hiekkarannalla haluamansa henkilön kainaloon. Elokuvat toimivat itselläni paremmin todellisuuspaossani. Niiden kesto n. pari tuntia on passeli aika, ettei rupea nyppimään. Kirjoissa eskapismi alkaa ällöttämään suhteellisen äkkiä ja mikäli tämäkin kirja olisi ollut pelkkää fiktiota, niin tuskinpa olisin siihen tarttunut kuuna päivänä.

Hyvää kirjassa oli muutamat varsin mukavat kirjavinkit, joita äiti-poika-kombo lueskelee kuolemaa odotellessa. Ainakin Ken Follettin Taivaan Pilarit ja Joan Didion Maagisen Ajattelun Aika vaikuttivat kiinnostavilta ja Siilin Eleganssi sekä Irene Némirovskyn Ranskalainen Sarja hyllystä jo löytyvätkin. Eli ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Tällä kirjalla viivaan yli Kirjan Vuosi 2015-lukuhaasteesta kohdan 14. tositapahtumiin pohjautuva kirja.

Kukkahattusetä kiittää ja jatkaa oman elämänsä mittaista lukupiiriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti